Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 82


 

Edustajien nimeäminen Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 288 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen ja työvoimapalveluista muodostuu kunnille uusi valtionosuustehtävä. Etelä-Pohjanmaan Kymppi-kunnat (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Lappajärvi, Lapua, Soini, Vimpeli ja Ähtäri) ovat päättäneet muodostaa yhteisen työllisyysalueen.

 

Työllisyysalueen perustamisesta on tehty ilmoitus Työ- ja elinkeinoministeriölle. Valtioneuvostolta saadun tiedon mukaisesti Kympin työllisyysaluetta esitetään hyväksyttäväksi ja työllisyysalue on saamassa järjestämisluvan.

 

Organisoitumismuotona tulee olemaan tarkoitusta varten perustettu Kuntayhtymä Kymppi, jonka perussopimus on hyväksytty kaikkien jäsenkuntien valtuustoissa. Valmistelutyöryhmä pyytää kuntia nimeämään edustajansa kuntayhtymän toimielimiin perussopimuksen mukaisesti.

 

Yhtymäkokousedustajien lisäksi jäsenkuntien tulee nimetä ehdokkaansa myös yhtymähallitukseen ja tarkastuslautakuntaan. Näiden kokoonpanosta yhtymäkokous päättää ensimmäisessä kokouksessaan kuntien esitysten pohjalta. Kaikkien toimielinten kokoonpanoissa sovelletaan tasa-arvolakia, joka ehdokkaiden nimeämisessä pyydetään huomioimaan.

 

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka kuntalain 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Yleisen vaalikelpoisuuden edellytyksenä ovat:

  1. Henkilön kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain perusteella;
  2. Henkilöllä on jossakin kunnassa äänioikeus sinä vuonna, jona vaali luottamustoimeen toimitetaan;
  3. Henkilö ei saa olla vajaavaltainen: Vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta (alaikäinen) ja sellaista 18 vuotta täyttänyttä henkilöä (täysi-ikäinen), joka on julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Yleistä vaalikelpoisuutta ei ole sidottu Suomen kansalaisuuteen. Myös ulkomaalainen, jolla on äänioikeus kuntavaaleissa, voidaan valita kotikuntansa luottamustoimeen.

 

Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole kuntalain 72 §:n 1. momentin 1. kohdassa tarkoitettu henkilö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) eikä ao. kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta valtuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten osalta. Koska Kauhavan kaupunki valitsee toimielimeen 4 jäsentä, kiintiö tarkoittaa 2 jäsentä.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Kympin työllisyysalueen valmistelutyöryhmä pyytää nimeämään edustajat ja esitetyt jäsenet toimielimiin 16.1.2024 mennessä.

 

Työllisyysalueen valmistelutyö tulee tehdä vuoden 2024 aikana niin, että Kuntayhtymä Kymppi on 1.1.2025 toimintakykyinen ja valmis vastaanottamaan valtiolta siirtyvän henkilöstön ja työvoimapalveluiden järjestämisvastuun.

 

Yhtymäkokous

 

Perussopimuksen mukaisesti Kuntayhtymä Kympin ylintä päätösvaltaa käyttää yhtymäkokous, jossa kullakin jäsenkunnalla on yksi edustaja jokaista alkavaa 5000 asukasta kohti edellisen vuoden 31.12. tilanteesta laskettuna, kuitenkin enintään 25 % rajoittamattomasta kokonaisjäsenmäärästä. Yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin, joka voi olla myös valtuusto itse.

 

Yhtymäkokous päättää kuntayhtymän talousarviosta, taloussuunnitelmasta, tavoitteista ja mittareista, poistojen laskentaperusteista sekä talousarvioon tehtävistä muutoksista talousarviovuoden aikana, hyväksyy kuntayhtymän hallintosäännön ja hyväksyy kuntayhtymän strategian. Kuntayhtymä Kympin ensimmäinen yhtymäkokous pidetään tammi-helmikuussa 2024.

 

Perussopimuksen mukaisesti Kuntayhtymä Kympin jäsenkunnat nimeävät yhtymäkokousedustajat seuraavasti:

-          Alajärven kaupunki kaksi (2) edustajaa

-          Alavuden kaupunki kolme (3) edustajaa

-          Evijärven kunta yksi (1) edustaja

-          Kauhavan kaupunki neljä (4) edustajaa

-          Kuortaneen kunta yksi (1) edustaja

-          Lappajärven kunta yksi (1) edustaja

-          Lapuan kaupunki kolme (3) edustajaa

-          Soinin kunta yksi (1) edustaja

-          Vimpelin kunta yksi (1) edustaja

-          Ähtärin kaupunki kaksi (2) edustajaa

 

Kullakin yhtymäkokousedustajalla on yksi (1) ääni. Yhtymäkokouksen avaa asukasluvultaan suurimman kunnan edustaja. Yhtymäkokouksen puheenjohtaja valitaan kokouksen järjestäytymisen yhteydessä.

 

Lisätietoja oheismateriaalista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen neljä (4) edustajaa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2023 § 82  

668/14.00.00.00/2023  

 

 

 

Asian käsittely Valtuuston puheenjohtaja Janne Sankelo ehdotti kaupunginhallituksen ehdotuksen muuttamista siten, että valtuusto valitsee Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen neljän edustajan lisäksi neljä varaedustajaa.

 

Puheenjohtaja tiedusteli ovatko kaikki valtuutetut muutosehdotuksen kannalla ja totesi näin olevan.

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti valita Kuntayhtymä Kympin yhtymäkokoukseen neljä edustajaa ja neljä varaedustajaa.

 

Edustajiksi ja varaedustajiksi valittiin seuraavat:

 

Edustaja  Varaedustaja

Antti Kaatrasalo Esa Puronvarsi

Teemu Hakala Marita Mattila

Susanna Saarimaa Piritta Syrjälä

Hannele Sui-Tuomaala Kari-Veli Mäkelä

 

______________________________