Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 84


 

Jäsenehdokkaan ja varajäsenehdokkaan nimeäminen Kuntayhtymä Kympin tarkastuslautakuntaan

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 290 

 

 

 

Valmistelija Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala

 

TE-palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnille 1.1.2025 alkaen ja työvoimapalveluista muodostuu kunnille uusi valtionosuustehtävä. Etelä-Pohjanmaan Kymppi-kunnat (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane, Lappajärvi, Lapua, Soini, Vimpeli ja Ähtäri) ovat päättäneet muodostaa yhteisen työllisyysalueen.

 

Työllisyysalueen perustamisesta on tehty ilmoitus Työ- ja elinkeinoministeriölle. Valtioneuvostolta saadun tiedon mukaisesti Kympin työllisyysaluetta esitetään hyväksyttäväksi ja työllisyysalue on saamassa järjestämisluvan.

 

Organisoitumismuotona tulee olemaan tarkoitusta varten perustettu Kuntayhtymä Kymppi, jonka perussopimus on hyväksytty kaikkien jäsenkuntien valtuustoissa. Valmistelutyöryhmä pyytää kuntia nimeämään edustajansa kuntayhtymän toimielimiin perussopimuksen mukaisesti.

 

Yhtymäkokousedustajien lisäksi jäsenkuntien tulee nimetä ehdokkaansa myös yhtymähallitukseen ja tarkastuslautakuntaan. Näiden kokoonpanosta yhtymäkokous päättää ensimmäisessä kokouksessaan kuntien esitysten pohjalta. Kaikkien toimielinten kokoonpanoissa sovelletaan tasa-arvolakia, joka ehdokkaiden nimeämisessä pyydetään huomioimaan.

 

Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka Kuntalain 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Yleisen vaalikelpoisuuden edellytyksenä ovat:

  1. Henkilön kotikunta on asianomainen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain perusteella;
  2. Henkilöllä on jossakin kunnassa äänioikeus sinä vuonna, jona vaali luottamustoimeen toimitetaan;
  3. Henkilö ei saa olla vajaavaltainen: Vajaavaltaisella tarkoitetaan alle 18-vuotiasta (alaikäinen) ja sellaista 18 vuotta täyttänyttä henkilöä (täysi-ikäinen), joka on julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Yleistä vaalikelpoisuutta ei ole sidottu Suomen kansalaisuuteen. Myös ulkomaalainen, jolla on äänioikeus kuntavaaleissa, voidaan valita kotikuntansa luottamustoimeen.

 

Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole Kuntalain 72 §:n 1. momentin 1. kohdassa tarkoitettu henkilö (valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä) eikä ao. kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta valtuustoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että varajäsenten osalta.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.

 

Kympin työllisyysalueen valmistelutyöryhmä pyytää nimeämään edustajat ja esitetyt jäsenet toimielimiin 16.1.2024 mennessä.

 

Työllisyysalueen valmistelutyö tulee tehdä vuoden 2024 aikana niin, että Kuntayhtymä Kymppi on 1.1.2025 toimintakykyinen ja valmis vastaanottamaan valtiolta siirtyvän henkilöstön ja työvoimapalveluiden järjestämisvastuun.

 

Tarkastuslautakunta

 

Kuntayhtymässä on tarkastuslautakunta, jonka tehtävistä säädetään kuntalaissa ja perussopimuksessa. Tarkastuslautakunta arvioi ovatko yhtymäkokouksen asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kuntayhtymässä toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunnan asettaa valtuustokausittain yhtymäkokous jäsenkuntien ehdotuksen pohjalta. Tarkastuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joilla on henkilökohtaiset varajäsenet. Lautakunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, jotka eivät voi olla samasta jäsenkunnasta.

 

Tarkastuslautakunnan jäsenyys on jäsenkuntien kesken kiertävä. Sama kunta ei voi ehdottaa jäsentä tarkastuslautakuntaan peräkkäisinä valtuustokausina. Ensimmäisenä ovat vuorossa aakkosjärjestyksen mukaisesti viisi ensimmäistä kuntaa (Alajärvi, Alavus, Evijärvi, Kauhava, Kuortane), jotka esittävät tarkastuslautakuntaan yhden (1) jäsenen ja yhden (1) varajäsenen.

 

Tarkastuslautakunnan jäsenillä on yksi (1) ääni kullakin.

 

Lisätietoja oheismateriaalista.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuusto valitsee Kuntayhtymä Kympin tarkastuslautakuntaan yhden (1) jäsenehdokkaan ja hänelle yhden (1) henkilökohtaisen varajäsenehdokkaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

Lisätietoja Kehitysjohtaja Juha-Martti Kuoppala, puh. 040 553 0354,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________

 

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2023 § 84  

668/14.00.00.00/2023  

 

 

 

Päätös Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

 

 Valtuusto nimesi Kuntayhtymä Kympin tarkastuslautakuntaan jäsenehdokkaaksi Jan-Erik Sandvikin ja varajäsenehdokkaaksi Sirpa Lammin.

 

______________________________