Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 48


 

Oikaisuvaatimus koskien ympäristöasiantuntijan valintaa

 

Ympäristölautakunta 13.12.2023 § 48  

524/01.01.01.00.00/2022  

 

 

Valmistelija Maankäyttöpäällikkö Päivi Raski ja tekninen johtaja Antti Hakola

 

Sofia Kamppinen on oikaisuvaatimuksella vaatinut, että Kauhavan kaupungin ympäristölautakunnan päätös 1.11.2023 § 43 koskien ympäristöasiantuntijan virkaan valitsemista kumotaan lainvastaisena ja hänet valitaan ko. ympäristöasiantuntijan virkaan. Oikaisuvaatimus on saapunut kaupungin kirjaamoon 20.11.2023.

 

Oikaisuvaatimuksen mukaan ympäristölautakunnan päätöksestä tai siihen liittyvistä dokumenteista ei ilmennyt mitään perusteluita äänestykselle eikä muutetulle päätösehdotukselle, jolloin lautakunnan päätös on virheellinen. Lisäksi oikaisuvaatimuksessa todetaan, että päätöksessä, sen tekemisessä tai perusteluissa ei ole noudatettu hyvää hallintotapaa eikä kuntaliiton ohjeistusta henkilövalinnan perustelemisesta.

 

Lisäksi oikaisuvaatimuksen mukaan vastoin valintatyöryhmän esitystä tehdyssä päätöksessä ei ole huomioitu riittävästi vaatimuksen tekijän pätevyyttä, ansioita, koulutusta ja työkokemusta. Em. seikkojen johdosta päätös on virheellinen ja lain vastainen eikä ole perustunut hakijoiden tasapuoliseen ja objektiiviseen vertailuun.

 

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt väitteet lainvastaisuudesta on tutkittu ja niistä todetaan seuraavaa:

 

  1. Hallintolain 45 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan virkavaalin perustelut voidaan jättää esittämättä, jos päätös koskee monijäsenisen toimielimen toimittamaa vaalia

 

  1. Virkavaalissa ääniä voidaan antaa kenelle tahansa kelpoisuusvaatimukset täyttävälle hakijalle eikä näin ollen kenelläkään ole ehdotonta oikeutta tulla valituksi virkaan

 

  1. Ympäristölautakunnalle on ollut kokouksessa käytettävissään hakijoiden hakemukset, hakijoista laadittu yhteenveto sekä soveltuvuusarvioinnit. Kokouksessa käytiin läpi valintamuistiossa mainitut asiat haastatelluista. Ympäristölautakunta on tutustunut huolellisesti em. asiakirjoihin ja vertaillut kaikkien hakijoiden ansioita tasapuolisesti ja objektiivisesti.

 

  1. Hakijoiden ansioita on vertailtu huomioiden perustuslain virkaylennysperusteet eli yleiset nimitysperusteet (taito, kyky, koeteltu kansalaiskunto) ja todettu, että yhdelläkään hakijoista ei ollut kokemusta kunnan ympäristöasiantuntijan virassa toimimisesta.

 

  1. Ympäristölautakunta on ottanut huomioon, että kelpoisuusehtona virkaan on soveltuva korkeakoulututkinto ja että Elina Hautalan koulutus täyttää ko. kelpoisuusehdon.

 

Em. perusteilla ympäristölautakunnan päätös 1.11.2023 § 43 ei ole lainvastainen.

 

Elina Hautalalle on annettu mahdollisuus laatia vastine oikaisuvaatimukseen. Vastine toimitettiin 1.12.2023 ja se on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Hakola

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan ehdotuksen.

 

Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 18:04-18:09 Kaija Aro oli poissa kokouksesta esteellisenä, todettiin ------------------

-          Puheenjohtajana toimi tämän pykälän käsittelyn ajan klo 18:04-18:09 Asko Peltola.

-          Paikalla kokouksessa oli klo 18:04-18:09 Kaija Aron varajäsen Niina Järvinen, Järvinen poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen klo 18:09.

 

Lisätietoja Tekninen johtaja Antti Hakola, puh. 050 514 1576,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

______________________________