Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.11.2023/Pykälä 267


 

Joukkoliikenteen rahoittaminen

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 267  

656/08.01.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä

 

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on määrittänyt toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2023 - 2027. Palvelutasotavoitteita on määritelty liikenteelliselle palvelutasolle, laadullisille tekijöille ja julkisen liikenteen tärkeimmille solmupisteille. ELY-keskuksen liikenteen palvelutasomääritys koskee kuntakeskusten välistä, kuntarajat ylittävää liikennettä.

 

ELY-keskuksen kuntien yhdessä hankkiman liikenteen sopimuksia päättyy kesäkuussa 2024. Osassa sopimuksista on tarkoitus käyttää optiomahdollisuutta, ja osassa hankkia liikenne kokonaan uudelleen. Sopimuskokonaisuuksia on kolme.

 

ELY-keskuksen heikentyneen rahoitustilanteen ja toisaalta valtakunnallisten käytäntöjen mukaisesti kuntien maksuosuutta seudullisessa joukkoliikenteessä on pyritty lisäämään. Pääsääntöisesti kuntien rahoitusosuudeksi on esitetty 10%. Kuntien sisäisen joukkoliikenteen rahoitus on kokonaan kuntien vastuulla.

 

Sopimus 1

Alahärmä - Ylihärmä - Kauhava - Lapua - Seinäjoki - joukkoliikenneyhteydet 2024 - 2027

 

ELY-keskus on suunnitellut nykyiseen liikenteeseen muutoksia hankkimaansa liikenteeseen kesäkaudesta 2024 alkaen. Muutoksilla on tarkoitus lisätä bussiliikenteen houkuttelevuutta nopeuttamalla matka-aikaam laskemalla bussilipun hintaa sekä lisäämällä markkinointia ja ympäristöystävällisyyttä. Uudistuksen liittyy myös tarpeettomaksi osoittautuneiden vuorojen karsintaa. Markkinaehtoinen liikenne täydentää palvelutasoa. Mikäli markkinaehtoista liikennettä jää pois, ELY-keskus hankkii täydentävää bussiliikennettä tarpeen mukaan.

 

Hankittavaksi on suunniteltu kolmen auton kokonaisuus, jossa yksi auto ajaa Alahärmästä yksi Kauhavalta ja yksi Alajärveltä. Koska liikenne hankitaan ELYN-kilpailuttamana, kustannuksia on vaikea arvioida tarkkaan. Hankinta on suunniteltu tehtäväksi monivuotisena käyttöoikeussopimuksena. Kauhavan osuudeksi on esitetty 15 %.

 

Arvioitu hankintahinta on 240 000 €. Kauhavan osuudeksi on esitetty 15 % = 36 000 € / vuosi.

 

Sopimus 2

Lappajärven - Evijärven ja Kauhavan väliset joukkoliikenneyhteydet 2024 - 2025

 

ELY-keskus on hankkinut liikennettä Evijärven, Lappajärven ja Kauhavan alueilla kaksivuotisella sopimuksella KÄYTTÖ - 732463. Kyseessä on kolmen auton kohde, jossa käyttöoikeussopimus on päättymässä kesällä 2024. Sopimukseen liittyy yhden vuoden optio. Optiokauden liikennöintiin on pyydetty kuntarahoitusta Evijärven ja Lappajärven kunnilta sekä Kauhavan kaupungilta. Pyydetyt lisärahoitusosuudet ovat Kauhavan osalta 5%.

Hinta on tällä hetkellä n. 140 000€. Kauhavan osuus optiokaudella on esitetty 5% = 7000€ / vuosi

 

Sopimus 3

Lappajärvi - Evijärvi - Kortesjärvi kaukoliikenteen liityntä 2024 -2027

 

ELY-keskus on hankkinut liityntäliikennettä Lappajärveltä (Kivitipusta) Kauhavan rautatieasemalle maanantaista perjantaihin ympäri vuoden, sekä lisäksi perjantai-iltaisin ja lauantaisin yhden vuoroparin ja sunnuntaisen kaksi vuoroparia. Liikenteen hankintasopimus KÄYTTÖ-732318, joka koskee muita kuin koulupäivisin ajettavia vuoroja, on päättymässä kesällä 2024. Vuorojen kysyntä on ollut pientä, ja yhteiskunnan maksama hinta yhtä matkustajanousua kohden on ollut korkea (n.95 euroa). Tästä syystä ELY-keskus ei näe mahdollisena liikenteen jatkamista nykymuodossaan. Koulupäivisin ajettavat vuorot kuuluvat toiseen sopimukseen KÄYTTÖ-732463, jota ollaan jatkamassa yhden vuoden optiolla kesään 2025 asti. Näiden yhteyksien tarve harkitaan 2025 hankinnan yhteydessä.

 

ELY-keskuksen tavoitteena on kuitenkin säilyttää perjantai ja sunnuntai-iltojen liityntäyhteydet. Reittimuutoksella kokonaisuuteen saataisiin mukaan myös Evijärvi ja Kauhavan Kortesjärven kaupunginosa. Reittimuutoksella ja matkalippujen hinnan laskulla pyritään saamaan vuoroille lisää käyttäjiä. ELY-keskus rahoittaisi suurimman osan liikenteestä. Kunkin kunnan rahoitusosuus olisi 1/12 osaa bruttohinnasta. Hankintahinnan arvio on 36 000€ +-20%. ELY:n rahoitusosuus olisi kuitenkin enintään 10/12 osaa. Kauhavan kaupungin näkemys on, että Lappajärvi - Kivitippu - Evijärvi - Kortesjärvi - Kauhava on reiteistä tarkoituksenmukaisin, jolloin Kauhavan kaupungin osuus on 1/12.

 

Arvioitu hankintahinta on 36 000 €/vuosi. Kauhavan osuudeksi on esitetty 1/12 = 3000€.

Asian valmisteluun liittyen ELY:n ja sopimuskuntien kesken on pidetty asiaa valmistelevat kokoukset 30.10.2023 ja 13.11.2023. Lisäksi asiaa on käsitelty Kauhavan kaupungin johtoryhmässä 14.11.2023.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Vesa Rantala

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1)      hyväksyä sopimuksen 1 edellä kuvatun mukaisesti

2)      Kauhavan kaupunki ei osallistu sopimus 2 KÄYTTÖ - 732463 mukaiseen lisärahoitukseen

3)      hyväksyä sopimuksen 3 edellä kuvatun mukaisesti

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti kaupunginjohtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että

-          sivistysjohtaja Jonna Heikkilä oli paikalla kokouksessa tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.07-17.23. Heikkilä poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

-          Annukka Annala saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.11.

 

Lisätietoja Sivistysjohtaja Jonna Heikkilä, puh. 044 483 4805,

 etunimi.sukunimi@kauhava.fi

______________________________