Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kauhavan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kauhava-d10.oncloudos.com:443/dyninternet/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 01.11.2023/Pykälä 41


 

Hakemus vesihuoltoteknisten laitteiden sijoittamisesta/ Viitala Rn:o 4:253 ja Sikala Rn:o 4:92

 

Ympäristölautakunta 01.11.2023 § 41  

655/10.03.00.09/2023  

 

 

Valmistelija Rakentamispäällikkö Maria Annala

 

Hakemus ja hankkeen kuvaus:

 

Kauhavan Vesi Oy on jättänyt hakemuksen Kauhavan kaupungin ympäristölautakunnalle MRL 161§ perusteella siirtoviemärin sijoittamiseksi kiinteistöille Sikala ja Viitala. Samassa hakemuksessa Kauhavan Vesi Oy pyytää myös MRL 144§ mukaista aloittamisoikeutta. Hakemus liitteineen esitetään oheismateriaalina. 

 

Kyseessä olevassa hankkeessa Kauhavan Vesi Oy rakennuttaa siirtoviemäriä Kortesjärven jätevedenpuhdistamolta Alahärmän puhdistamolle. Rakennettava viemärilinja on noin 19,5 km pitkä ja se johdetaan kaikkiaan 101 kiinteistön kautta. Samassa yhteydessä uusitaan myös olemassa olevaa vesijohtoverkkoa Voltissa. 

 

Lainsäädäntöä: 

 

Maankäyttö ja rakennuslain 161§:n mukaan kiinteistön omistaja tai haltija on velvollinen sallimaan yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon sijoittamisen omistamalleen tai hallitsemalleen alueelle, jollei sijoittamista muutoin voida järjestää tyydyttävästi ja kohtuullisin kustannuksin. Sama koskee johtoihin liittyviä vähäisiä laitteita, rakennelmia ja laitoksia. Johtoa tai muuta laitetta ei saa rakentaa niin, että vaikeutetaan alueen kaavoitusta tai kaavan toteuttamista. Jollei sijoittamisesta ole sovittu kiinteistön omistajan ja haltijan kanssa, sijoittamisesta päättää kunnan rakennusvalvontaviranomainen. Sijoittamisesta päätettäessä on kiinnitettävä huomiota siihen, ettei kiinteistölle aiheuteta tarpeetonta haittaa. 

 

Sopimus 1 momentissa tarkoitettujen laitteiden sijoittamisesta sitoo myös kiinteistön uutta omistajaa ja haltijaa. 

Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus saada korvaus 1 momentissa tarkoitetun johdon tai muun laitteen sijoittamisesta aiheutuvasta haitasta ja vahingosta. Jollei korvauksesta sovita, asia ratkaistaan lunastuslain mukaisessa järjestyksessä. 

 

MRL 144 § Aloittamisoikeus: 

 

Lupaviranomainen voi perustellusta syystä ja edellyttäen, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen osaksi tai kokonaan ennen kuin rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupaa taikka 161, 162 tai 163 §:ssä säädettyä laitteiden sijoittamista, muuttamista tai poistamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (aloittamisoikeus). Oikeudesta päätetään edellä tarkoitetun päätöksen yhteydessä. Muutoksenhakutuomioistuin voi valituksesta kumota määräyksen tai muuttaa sitä tai muutoinkin kieltää lupapäätöksen täytäntöönpanon. Hallinto-oikeuden päätöksestä tässä momentissa tarkoitetussa asiassa voidaan valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian ratkaisusta tehtävän valituksen yhteydessä. 

Hakijan tulee asettaa hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. 

 

Edellä 1 momentissa tarkoitettu oikeus voidaan samoin edellytyksin myöntää myös valitusajan kuluessa tai 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä erikseen tehdystä hakemuksesta. Päätös on tehtävä ilman tarpeetonta viivytystä. Päätöksen antamiseen sovelletaan, mitä 142 §:ssä säädetään. Lisäksi myönnetystä oikeudesta on välittömästi ilmoitettava hallinto-oikeudelle sekä muutosta hakeneille. Se, joka on valittanut pääasiassa tehdystä päätöksestä, voi hallinto-oikeudessa vaatia tässä momentissa tarkoitettua ratkaisua kumottavaksi tai muutettavaksi ilman, että hänen olisi siitä erikseen valitettava. Muutoksenhausta on muutoin voimassa, mitä 1 momentissa säädetään. 

Vakuuden asettamisvelvollisuus ei koske valtiota, kuntaa eikä kuntayhtymää. 

 

Sijoittamislupaa koskevien kiinteistöjen kaavatiedot: 

 

Kiinteistöt Sikala ja Viitala sijaitsevat vuonna 2001 vahvistetulla Alahärmä Voltti asemakaava alueella. Kiinteistöllä Viitala on kaavamerkinnät ET eli yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. Kiinteistöllä Sikala on kaavamerkinnät ET ja EV, joka on kyseisten rakennusten ja laitosten suojaviheralue, sekä MT, joka on maatalousalue. Kiinteistön Viitala joenpuoleisella rajalla on pumppaamo, johon rakenteilla oleva siirtoviemäri johdetaan. 

Molempien kiinteistöjen pohjois- ja länsipuolella on kaavamerkintä sv-1 eli tulva-alueenraja. Tulvaveden vaikutuksesta vaurioituvat rakenteet tulee sijoittaa alimman rakentamiskorkeuden + 29,60 (N60) yläpuolelle.

 

Osapuolien kuuleminen: 

 

Kiinteistön omistajaa on kuultu hankkeesta sähköpostitse ja puhelimitse. Omistaja on ostanut kiinteistöt loppuvuodesta 2022 ja hän on kauppakirjan mukaan ollut tietoinen siirtoviemärihankkeesta. Omistaja tietää myös kiinteistöjen kaavamerkinnöistä, mutta on miettinyt kaavamuutoksen tai poikkeamisen hakemista, koska hänellä on rakennusaikeita kiinteistölle.  

Kiinteistön omistaja on esittänyt Kauhavavan Vesi Oy:lle kolmea erilaista vaihtoehtoa kyseessä olevan siirtoviemärin sijainnille.

 

Kauhavan Vesi Oy on tutkinut kiinteistön omistajan esittämiä vaihtoehtoja. Kaikki kolme vaihtoehtoa ovat teknisesti kalliimpia ratkaisuja kuin alkuperäinen. Osin esitetyt sijoitusehdotukset kulkevat viereisten kiinteistöjen puolella sekä myös tulva-alueen suojavyöhykkeellä. Kauhavan Vesi Oy:n esittämässä hakemuksessa viemäri sijoitettaisiin kiinteistöillä Sikala ja Viitala jo olemassa olevan viemärilinjan viereen kaavan mukaisille ET ja EV alueille.

 

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Antti Hakola

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää, että Kauhavan Vesi Oy saa sijoittaa siirtoviemärin kiinteistöille Sikala ja Viitala hakemuksen liitteenä olevan sijoitussuunnitelman mukaisesti (MRL 161 §).

 

Lisäksi ympäristölautakunta antaa luvan viemäriputken sijoittamiseen kiinteistölle ennen kuin yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamista koskeva päätös on saanut lainvoiman (MRL 144 §). Vakuutta ei vaadita, koska hakijana on kunnan omistama yhtiö. 

 

 

Päätös Ympäristölautakunta hyväksyi yksimielisesti teknisen johtajan ehdotuksen.

 

 Pöytäkirjaan merkittiin, että tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon aikana klo 19:33-19:52 Anastasia Budde oli poissa kokouksesta esteellisenä, todettiin ---------------

 

Lisätietoja Rakentamispäällikkö Maria Annala, p. 050-330 5326, etunimi.sukunimi@kauhava.fi

 

 

______________________________